Keski-EurooppaAlkuruokaKalaruoatNopeatReseptilajiReseptitVähähiilihydraattiset

Kalaseljanka

Kalaseljanka

Oikeaoppinen kalaseljanka oli mm. Mannerheimin lempiruokaa. Puolalaisen sanonnan mukaan kalan täytyy uida kolme kertaa että se maistuu oikealta. Vedessä, viinissä ja voissa.

Kalaseljanka

Kalaseljanka

Paina tähtiä, kiitos!
Ruokalaji Alkuruoka
Keittiö Keski-Eurooppa
Annokset 6

Ainekset
  

  • 400 g lohifileetä seitä tai koljaa
  • 2 sipulia
  • 150 g selleriä
  • 1 pun ja 1 kelt. paprika
  • 1 peruna
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 2 rkl voita
  • 1 tlk tomaattimurskaa
  • 0,5 dl kalalientä
  • 4 dl valkoviiniä tai vesi+viinietikkaa 4/1
  • 1 rkl hunajaa
  • 1 suolakurkku
  • tilliä
  • mustapippuria
  • smetanaa

Kokkausohje
 

Tee kalaseljanka näin:

  • Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuori ja suikaloi selleri sekä peruna. Suikaloi myös paprikat. Kuullota kaikki oliiviöljyssä sekä voissa isossa kattilassa. Mausta hunajalla.
  • Sekoita tomaatti joukkoon. Freesaa hetki. Mausta suolalla ja pippurilla.
  • Kaada kalaliemi ja viini kattilaan. Odota että kalaseljanka kiehuu. Tiputtele sitten pilkottu suolakurkku kyytiin ja keittele 20 minuuttia niin, että kasvikset ehtivät kypsyä.
  • Paloittele kala seljankan joukkoon sekä pilkottu tilli ja hauduta pari minuuttia, niin että kala ehtii juuri ja juuri kypsäksi. Koristele annokset smetanalla ja tillillä.
Testasitko reseptiä? Meitä auttaa kovasti, jos voisit antaa arviosi.Go!

Last Updated on 26 huhtikuun, 2022 by Flavorado

Voisit myös pitää näistä:

Currywurst

Flavorado

Lihapullakeitto

Flavorado

Hollandaisekastike

Flavorado

Jätä kommentti

Annetut tähdet