ReseptitKalaruoatPääruokaReseptilajiVähähiilihydraattiset

Tomaattisilakat

Tomaattisilakat

Silakka on sellainen herkku, jota on silloin tällöin saatava. Tomaattisilakat ovat vertaansa vailla oleva herkku esim. uusien perunoiden kanssa.

Tomaattisilakat

Tomaattisilakat

Paina tähtiä, kiitos!
Ruokalaji Pääruoka
Annokset 6

Ainekset
  

  • 600 g silakkafileitä
  • 1 dl paseerattua tomaattia
  • 1 dl kermaa
  • 1 nippu tilliä
  • 2 rkl voita
  • ½ tl valkopippuria
  • suolaa

Kokkausohje
 

Tee tomaattisilakat näin:

  • Uuni lämpenemään 200C asteeseen. Leikkaa tilli tuuman pätkiksi. Voitele paistovuoka voilla. Sekoita tomaatti, kerma ja valkopippuri.
  • Ota silakkafilee eteesi pystypäin, pyrstö alaspäin. Ripauta suolaa fileelle, laita alaosaan tilliä ja rullaa kala kiinni. Siirrä sivuun ja työstä loput silakat samalla tavalla.
  • Kun kaikki fileet on rullattu asettele ne pystyyn paistokulhoon.
  • Kaada lopuksi tomaattikerma päälle ja pikku nokareita voita vielä pinnalle. Paista tomaattisilakat 200C uunissa puolisen tuntia. Nosta hetkeksi vetäytymään hellalle, koristele tillillä ja nosta pöytään.
  • Tarjoa tomaattisilakat keitettyjen perunoiden ja ruisleivän kanssa.
Testasitko reseptiä? Meitä auttaa kovasti, jos voisit antaa arviosi.Go!

Last Updated on 26 huhtikuun, 2022 by Flavorado

Voisit myös pitää näistä:

Lammaskaali

Flavorado

Chorizo-salaatti

Flavorado

Melitzano-munakoisodippi

Flavorado

Jätä kommentti

Annetut tähdet