EspanjaHävikkireseptitPääruokaPorsaanlihaReseptit

Paella

Paella

Valencian seudulta kotoisin oleva Paella on riisiruokien aatelia. Raaka-aineissa oleellista on käyttää oikeita riisilajikkeita, jotka imevät nestettä hyvin. Paellan voi tehdä merenelävien sijaan myös lihasta. Tämä perinneruoka onkin espanjan versio pyttipannusta – eli mukaan voi lyödä lähes mitä vaan syötäväksi kelpaavaa. Paella Valenciana sisältää usein kanaa, rapuja ja sinisimpukoita.

Paellaresepti chorizosta

Tämä lihaisa versio tehdään chorizo-makkarasta. Pyri saamaan lopputuloksessa rapea pohja, espanjalaisittain socarrat. Tekniikkaan on eri koulukuntia. Jotkut eivät sekoita paellaa riisin lisäämisen jälkeen enää ollenkaan, mutta siinä on suuri riski polttaa ruoka pohjaan, eikä riisi kypsy. Helpointa kotikeittiössä on koittaa saada rapea pohja aikaan, kun ruoka on viittä vaille kypsä. Kärsivällisyyttä – oikeaoppinen pohja on kaiken vaivan arvoinen! Jos Espanjassa sait paellan ilman rapeaa pohjaa, kävit turistiravintolassa.

Paella

Paella

Paina tähtiä, kiitos!
Paella on erinomaisen hyvä esimerkki hävikkiä vähentävästä ruoasta. Siihen voi kerätä lähes kaikkea sitä, mitä jääkaapinpohjalta löytyy. Oleellinen osa on oikeanlaatuinen riisi. Suomalainen puuroriisi käy tähän yllättävän hyvin. Paellan upean keltainen väri tulee sahramista, joka on maailman kallein mauste. Se ei vaikuta makuun mitenkään, eikä näin ollen ole pakollinen.
Valmistelu 15 minuuttia
Kokkausaika 30 minuuttia
Kokonaisaika 45 minuuttia
Ruokalaji Pääruoka
Keittiö Espanja
Annokset 6
Kalorit 617 kcal

Välineet

  • 1 iso paistinpannu pinnoittamaton mielellään

Ainekset
  

  • 3 dl bomba-riisiä puuroriisi käy myös
  • 300 g chorizo-makkaraa
  • 1 iso sipuli
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 2 porkkanaa
  • 1 paprika
  • 2 dl kalamata oliiveja
  • 2 dl paseerattua tomaattia
  • 3 dl valkoviiniä
  • 6 dl kasvislientä
  • ¼ tl sahramia valinnainen
  • 1 dl oliiviöljyä
  • 2 tl suolaa
  • 1 oksa rosmariinia tai muuta yrttiä

Kokkausohje
 

  • Kuori ja hienonna sipuli + valkosipuli. Ota isoin pannusi ja ala ruskistamaan sipulisilppua hiljalleen oliiviöljyssä.
  • Kuori ja kuutio chorizo-makkara sekä porkkanat. Heitä ne pannulle rosmariininoksan kanssa. Kuullota hetken aikaa.
  • Lorauta viini pannuun ja kiehauta. Lisää myös paseerattu tomaatti sekä riisit. Pyörittele riisiä pari minuuttia ja laula vaikka "Eviva Espanja".
  • Kun laulu on loppu ja paella alkaa kuivumaan, lisää puolet kasvisliemestä ja sekoita jälleen. Jos käytät sahramia, lisää se tässä kohtaa.
  • Leikkaa paprikasta muutama ohut rengas talteen koristeeksi ja kuutioi loput. Kun riisi on juuri ja juuri kypsää (ja paella vielä valuvaa), sekoita paprikakuutiot ja oliivit sekaan.
  • Lorauta vielä reippaasti oliiviöljyä sekaan, mutta älä enää sekoita. Nosta lämpöä reilusti muutamaksi minuutiksi, jotta saat paellaan rapean pohjan. Varo ettei se kuitenkaan kärähdä. Tämä vaatii harjoittelua ja kannattaa edetä varovasti.
  • Koristele paella lopuksi paprikarenkailla, oliiveilla ja rosmariinioksalla ja nosta pannussa pöytään.

Ravintosisältö per annos

Kalorit: 617kcalHiilihydraatit: 55gProteiini: 14gRasva: 34gTyydyttynyt rasva: 8gMonityydyttymätön rasva: 2gKertatyydyttymätön rasva: 16gKolesteroli: 31mgNatrium: 1980mgKalium: 585mgKuitu: 4gSokeri: 8gA-vitamiini: 5049IUC-vitamiini: 36mgKalsium: 64mgRauta: 3mg
Avainsana Rapeapohjainen paella
Testasitko reseptiä? Meitä auttaa kovasti, jos voisit antaa arviosi.Go!

Last Updated on 11 elokuun, 2025 by Flavorado

Tämä sivu löytyy myös kielellä: English

Voisit myös pitää näistä:

Kalaa tomaattikastikkeessa

Flavorado

Rendang

Flavorado

Mutakakku

Flavorado

Jätä kommentti

Annetut tähdet