Mehukas mutakakku eli Mud Cake syntyy mehevästä paistotuloksesta. Sisus saa jäädä lähes valuvan kosteaksi ja päälinen rapsakaksi. Mutakakkua voi varioida lähes rajattomasti. VINKKI:Voit maustaa mutakakun myös tilkalla kahvia tai kahvilikööriä. Kuivatut aprikoosinpalat tuovat myös säveltä kakkuun.
Ainekset
- 4 kananmunaa
- 2 dl muscovado- tai ruokosokeria
- 150 g tummaa suklaata
- 200 g voita vähäsuolainen
- 2-3 dl vehnäjauhoja
- 1 tl vaniliinisokeria
- 1 tl leivinjauhetta
- Tomusokeria
Kokkausohje
Tee mutakakku näin:
- Laita kattilaan vettä kiehumaan ja metallikulho päälle. Paloittele sinne voi ja suklaa. Odota että sulaa mutta ei saa mennä kiehuvaksi.
- Erottele kananmunan keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa keltuaiset omassa kipossaan vaahdoksi.
- Ota eri kippo ja vatkaa valkuiset sekä sokeri myös löysäksi vaahdoksi. Lisää tähän kuivat aineet siivilän läpi ravistaen ettei tule paakkuja.
- Sekoita hellävaraisesti jäähtynyt suklaa-rasvaseos sekä keltuaisvaahto. Mausta vaniliinisokerilla (ja esim. kahvilla).
- Kääntele vielä valkuaisvaahto kyytiin varovasti mutta pitää sekoittua kunnolla.
- Kaada voideltuun irtopohjavuokaan ja paista mutakakkua 180 asteisessa uunissa 25-30 minuuttia. Kokeile mutakakun kypsyys hammastikulla. Sen kuuluu jäädä mehukkaaksi sisältä.
- Jäähdytä kakku ja irrota vuoasta. Leikkaa lohkoiksi ja siivilöi vielä tomusokeria mutakakun koristeeksi.
Last Updated on 5 heinäkuun, 2022 by Flavorado