Etelä-Amerikkalainen kalaherkku ceviche syntyy todella nopeasti sitruksien hapon avulla tehtävällä raakakypsytysmenetelmällä. Avokadomajoneesin kanssa hieno aloitus aterialle.
Ainekset
- 400 g lohta kuhaa tai turskaa fileinä (huomio raa-an kalan käsittelysuositukset)
- 2 limeä
- nippu tuoretta korianteria
- 1 punasipuli
- 1 pätkä inkivääriä
- 1 mieto chili
- 1 tl suola
- ½ tl sokeri
- paahdettua sipulia
Avokadomajoneesi
- 1 kypsä avokado
- 1 lime
- hiukan wasabia
- 1 rkl majoneesia
Kokkausohje
Tee ceviche näin:
- Huuhtaise ja leikkaa kalafileet pieneen noppakokoon. Laita kulhoon ja mausta sokerilla ja suolalla. Purista myös limenmehut kulhoon, sekoita ja jätä kala raaka- eli happokypsymään viileään vähintään vartiksi, mutta enintään tunniksi. Hyvän cevichen salaisuus on ettei kalaa kypsytä liian pitkään.
- Tee sillä välin avokadomajoneesi; halkaise ja lusikoi avokado kulhoon. Purista limenmehu sekaan heti ettei avokado ehdi tummua. Laita wasabia maun mukaan ja majoneesia jatkeeksi. Painele haarukalla mahdollisimman tasaiseksi.
- Kaada kalat siivilään kuivumaan. Leikkaa chili ja punasipuli hyvin pieneksi ja raasta inkivääriä. Leikkaa myös korianteri silpuksi. Sekoita ceviche-ainekset paahdettua sipulia lukuunottamatta.
- Ota ruokalusikallinen avokadomajoneesia ja asettele se lautasen reunalle, ympärille cevicheä ja koko komeudun päälle paahdettua sipulia rapeudeksi. Tarjoa ceviche heti viileänä.
Last Updated on 26 huhtikuun, 2022 by Flavorado