Riistapullat ovat ne vähän fiinimmät lihapullat. Tässä ne saavat seurakseen herkullisen kastikkeen, joka sopii riistapullille erinomaisesti.

Riistapullat valkoviini-kermakastikkeessa
Ingredients
- 500 g riistajauhelihaa esim. poroa, hirveä, villisikaa etc.
- 1 kananmuna
- 2 rkl oliiviöljyä + 2 rkl paistamiseen
- 2 rkl sipulijauhoja
- 2 tl kuivattua timjamia
- 1 rkl hunajaa
- 1 tl mustapippuria
- 1-2 tl suolaa
- 1 dl korppujauhoja osa voi olla ruista
valkoviini-kermakastike
- 2 dl kuivaa valkoviiniä tai valkoviinietikkaa ja vettä suhteessa 1/4
- 2 dl kermaa
- 1 tl suolaa
- 1 tl sokeria
- ripaus valkopippuria
- persiljaa silputtuna
Instructions
- Leikkaa jauheliha poikkisyin niin, että siitä tulee mahdollisimman hienoa.
- Vaivaa jauheliha ja muut ainekset sekaisin. Jätä tekeytymään vähintään vartiksi.
- Ota iso pannu, siihen keskilämpö ja reippaasti oliiviöljyä. Pyörittele riistapullat pannulle paistumaan. Ei kannata tehdä hirveän isoja lihapullia, koska ne hajoavat helposti.
- Kääntele riistapullia niin, että saavat nätin värin pinnasta, mutta jäävät vielä punaiseksi sisältä.
- Kaada valkoviiniä pannuun. Kiehauta kunnolla. Kaada myös kerma ja mausteet pannuun, kiehauta ja nosta tarjolle.
- Oikeaoppiset riistapullat ovat juuri ja juuri kypsiä sisältä. Riista on lähtökohtaisesti vähärasvaista, ja jos paistat sitä liikaa, ne vähätkin rasvat valuvat pois ja riistapullista tulee kuivia.
Tried this recipe?Go!
Last Updated on 28 huhtikuun, 2022 by Flavorado