Flavorado OriginalKastikeKeski-EurooppaNopeatPorsaanlihaReseptitVähähiilihydraattisetVähälihainen

Pekonikastike

Pekonikastike

Kuohkea pekonikastike on kuin Homer Simpsonin taivaasta. Tämän kanssa maistuu vaikka höyrytetyt vihannekset tai ihan vaan kotimaiset uudet perunat. Kokeile myös lohen tai tuorepastan kaveriksi.

Pekonikastike

Pekonikastike

Tulosta Lisää listalle
Reseptilaji: Kastike
Keittiö: Maailma
Valmisteluaika: 15 minuuttia
Kokkausaika: 15 minuuttia
Kokonaisaika: 30 minuuttia
Annokset: 4
Anna äänesi kuulua, paina tähtiä.

Ainekset

  • Ainekset neljälle
  • 100 g pekonia
  • 2 keltuaista
  • 1 rkl valkoviinietikkaa
  • 1,5 dl kermaa
  • ½ tl mustapippuria
  • tuoretta timjamia koristeeksi voi jättää pois

Kokkausohje

  • Leikkaa pekoni pieneksi siivuksi. Paista paistinpannulla rapeaksi. Mausta pippurilla. Nosta liedeltä jäähtymään. Säästä pannuun erottunut rasva.
  • Tee kastiketta varten höyryhaude; pieneen kattilaan loraus vettä ja sen päälle kulho. Veden ei tarvitse kiehua aluksi. Pieni höyry riittää.
  • Lorauta etikkaa kulhoon sekä keltuaiset perään. Vispaa minuutin verran ahkerasti niin, että kananmuna ei kypsy kokkareiksi.
  • Kaada pekonirasva pannulta kastikkeeseen ja sekoita hyvin.
  • Kaada myös kerma kastikkeeseen, vähän kerrallaan, kokoajan sekoittaen. Nyt voi laittaa höyryä kattilaan. Sekoita tasainen ja kuohkea kastike.
  • Kaada lopuksi pekonit kulhoon, sekoita ja tarjoa pekonikastike hetiv
Onko sinulla resepti?Jaa se maailmalle! Erityisesti ravintoloiden ja bloggareiden kannattaa hyödyntää tämä mahdollisuus. Lue lisää. Jätä resepti

Last Updated on 6 kesäkuun, 2022 by Flavorado

You might also like:

Alkon uutuusviinit – loppuvuoden 2024 tärpit

Janne Suomi

Saksalaisen Pinot Noirin juhlaa – Katsaus Helsingin kampanjaravintoloihin

Janne Suomi

Stoneleigh Wild Valley Wild Fermented Pinot Gris

Flavorado

Domaine Zind-Humbrecht Pinot Gris

Flavorado

LAB Reserva hanapakkaus

Flavorado

Bistrosta flammikahvilaan – Riesling & Co -Viikot valtaavat Helsingin ravintolat

Janne Suomi

San Michele a Torri Chianti Colli Fiorentini

Flavorado

Tommasi Graticcio Appassionato hanapakkaus

Flavorado

Domäne Wachau Grüner Veltliner Federspiel Terrassen

Flavorado

Château Boutisse Saint-Emilion Grand Cru

Flavorado

Noble House Beerenauslese

Flavorado

Veramonte Reserva Cabernet Sauvignon Syrah Petit Verdot Organic

Flavorado

Dr. Loosen Graacher Riesling Dry

Flavorado

Château Tour Bayard Montagne-Saint-Emilion

Flavorado

Hewitson The Adventures of Miss Harry Riesling hanapakkaus

Flavorado

Jätä kommentti

Annetut tähdet




FI: Tykkäämme kekseistä ja viinistä. Edellytämme että olet riittävän vanha nauttimaan alkoholista maassasi. Emme kerää henkilötietoja. Tämän ilmaisen sivuston toiminta sekä mainostulot vaativat muutaman keksin sallimisen. Toivottavasti ok? EN: We like cookies and wine. We require you to be old enough to enjoy alcohol in your country. We do not collect any personal data. The functions and advertising revenue of this fee magazine requires a few cookies to be allowed. We hope it's ok? Accept / Hyväksy Lue lisää / Read More