Hidas ruokaKasvisruoatKeski-EurooppaLisukeReseptilajiReseptitVähähiilihydraattiset

Makukurkut

Makukurkut

Makukurkut kannattaa säilöä itse. Voit vähentää suolan määrää verrattuna kaupan vastaaviin ja vain mielikuvitus on rajana maustamisen kanssa. Vinkki: Makukurkut voi myös maustaa räväkämmin; valkopippuria, sinappia, chiliä, yrttejä, hunajaa etc.

Makukurkut

Makukurkut

Tulosta Lisää listalle
Reseptilaji: Lisuke
Keittiö: Keski-Eurooppa
Anna äänesi kuulua, paina tähtiä.

Ainekset

Ainekset, noin litra

  • 5 isoa avomaankurkkua
  • mausteeksi herukanlehtiä ja 2 tl sinapinsiemeniä

1-2-3 liemi

  • 0,5 dl etikkaa
  • 1 dl sokeria
  • 1,5 dl vettä
  • 1-3 tl suolaa maun mukaan

Kokkausohje

  • Pese ja lämmitä litran säilöntäpurkki uunissa 80 asteessa vartin verrran.
  • Kiehauta 1-2-3 liemi kattilassa. Pese ja viipaloi sillä aikaa avomaankurkut puolen sentin siivuiksi ja lado purkkiin tiiviisti. Laita mausteita kurkkukerroksien väliin.
  • Kaada kiehuva 1-2-3 liemi purkkiin piripintaan ja sulje tiiviisti kannella. Jäähdytä pöydällä ja siirrä makukurkut sitten jääkaappiin tekeytymään vähintään pariksi päiväksi. Suola, etikka ja sokeri säilövät makukurkut pitkälle syksyyn.
Onko sinulla resepti?Jaa se maailmalle! Erityisesti ravintoloiden ja bloggareiden kannattaa hyödyntää tämä mahdollisuus. Lue lisää. Jätä resepti

Last Updated on 26 huhtikuun, 2022 by Flavorado

You might also like:

Kurkku-fetasalaatti

Flavorado

Kurkku-inkiväärisalaatti

Flavorado

Raikas kurkkusalaatti

Flavorado

Jätä kommentti

Annetut tähdet




FI: Tykkäämme kekseistä ja viinistä. Edellytämme että olet riittävän vanha nauttimaan alkoholista maassasi. Emme kerää henkilötietoja. Tämän ilmaisen sivuston toiminta sekä mainostulot vaativat muutaman keksin sallimisen. Toivottavasti ok? EN: We like cookies and wine. We require you to be old enough to enjoy alcohol in your country. We do not collect any personal data. The functions and advertising revenue of this fee magazine requires a few cookies to be allowed. We hope it's ok? Accept / Hyväksy Lue lisää / Read More