Hidas ruokaMaailmaNaudanlihaPääruokaPorsaanlihaReseptilajiReseptit

Argentiinalainen liharuukku

Argentiinalainen liharuukku on niitä näppäriä ruokia, jotka alkuvalmisteluiden jälkeen tulee vaivatta uunissa. Punaviiniä on hyvä varata ruokajuomaksi.

Argentiinalainen liharuukku

Äänesi on meille arvokas. Annathan arviosi.
Valmisteluaika 15 minuuttia
Kokkausaika 1 tunti
Kokonaisaika 1 tunti 15 minuuttia
Course Pääruoka
Cuisine Maailma
Annokset 4

Ainekset
  

  • 600 g karjalanpaistilihoja
  • 1 tl suolaa
  • 4 perunaa
  • 1 paprika
  • 1 iso sipuli
  • 4 valkosipulinkynttä
  • 2 rkl tomaattipyreetä
  • 4 to maattia
  • ½ dl oliiviöljyä
  • 3 rkl punaviinietikkaa
  • 1 tl mustapippuria
  • 1 rkl jauhettua korianteria
  • 1 rkl hunajaa
  • 2 dl vettä
  • 3 laakerinlehteä

Kokkausohje
 

  • Kuori perunat ja sipuli. Leikkaa pieneksi palaksi. Paprika samaan kokoon.
  • Paista pannulla lihoihin väriä. Käytä 1 rkl oliiviöljyä. Mausta suolalla.
  • Laita loput oliiviöljyt kulhoon. Sekoita mukaan pippuri, korianteri, tomaattipyree, hunaja ja viinietikka. Litistä valkosipulit veitsen lappeella ja laita kuorineen kulhoon.
  • Kuutio tomaatti ja poista kanta. Laita tomaatit ja muut vihannekset kulhoon ja sekoita. Nosta lihat myös kulhoon, huuhtaise pannu vedellä ja lorauta kulhoon.
  • Kaada kulhon sisältö laakeaan vuokaan. Upota laakerinlehdet sekaan ja paista liharuukkua 200C uunissa tunnin verran. Kääntele alussa, ettei ylin kerros kuivahda.
Keyword Lihapata, Pataruoka
Testasitko reseptiä? Meitä auttaa kovasti, jos voisit antaa arviosi.Go!

Last Updated on 30 huhtikuun, 2022 by Flavorado

Voisit myös pitää näistä:

Sipulidippi

Flavorado

Gratinoidut ruusukaalit

Flavorado

Pasta Carbonara

Flavorado

Jätä kommentti

Annetut tähdet




FI: Tykkäämme kekseistä ja viinistä. Edellytämme että olet riittävän vanha nauttimaan alkoholista maassasi. Emme kerää henkilötietoja. Tämän ilmaisen sivuston toiminta sekä mainostulot vaativat muutaman keksin sallimisen. Toivottavasti ok? EN: We like cookies and wine. We require you to be old enough to enjoy alcohol in your country. We do not collect any personal data. The functions and advertising revenue of this fee magazine requires a few cookies to be allowed. We hope it's ok? Accept / Hyväksy Lue lisää / Read More