Klassikko jo syntyessään. Sosionominsalaatti on ruokaisa, mutta viinirypäleiden makeuden ansiosta hyvin raikas. Kaupan valmiiksi grillaamat broilerit ovat paitsi hyviä, yleensä myös todella edullisia.

Sosionominsalaatti
Ainekset
- 1 grillattu broileri
- 3 oksaa varsiselleriä
- 250 g fusillipastaa kuivana
- 400 g vihreitä viinirypäleitä kivetön
- 1 frisee-salaatti
- 1 iso punainen paprika
- 200 g kovaa italialaista juustoa parmesaania tai grana padano
- koura tuoreita yrttejä valinnan mukaan
Kastike
- 1,5 dl majoneesia
- 1,5 dl kermaviiliä
- 3 rkl valkoviinietikkaa
- 2 tl ruokosokeria
- 1 rkl paprikajauhetta
- suolaa ja pippuria
Kokkausohje
- Revi salaatti pieneksi ja laita lävikköön. Huuhtele ja jätä kuivamaan.
- Keitä pasta reilusti suolatussa vedessä ”al dente” ja jäähdytä. Sekoita kastikeaineet ja jätä maustumaan.
- Perkaa broileri pieniksi paloiksi. Paloittele sellerinvarret ja paprika. Leikkaa viinirypäleet kahtia. Lastua juusto.
- Sekoita jäähtyneeseen pastaan kastike. Heitä myös kanat, selleri, juusto ja paprika joukkoon. Pyörittele sekaisin.
- Lisää myös viinirypäleet ja pyöräytä varovasti sekaisin.
- Valikoi sopiva kulho ja laita frisee-silppu pohjalle ja reunoille. Asettele sitten salaatin pastaosa keskelle kulhoa keoksi. Koristele sosionominsalaatti yrteillä ja viinirypäleillä.
Testasitko reseptiä? Meitä auttaa kovasti, jos voisit antaa arviosi.Go!
Last Updated on 21 toukokuun, 2022 by Flavorado
1 kommentti
Kiva, tuhdimpi salaatti illanistujaisiin. Vieraille maistui.