Jo kaksikymmentä vuotias Suuret Oluet – Pienet Panimot (SOPP) levittäytyy Rautatientorille kahdessa lähdössä 19.7. – 23.7.2022 & 26.7. – 30.7.2022. Mukana kourallinen suomalaisia pienpanimoita ja tänä vuonna vierailevana olutmaana Sveitsi. Suomen parhaaksi siideriksi kruunattiin Terissaaren Korte.
Lieneekö vielä koronavuosien aiheuttamaa epäröintiä, mutta tapahtuman sijantina Kaisaniemen puisto on jälleen vaihtunut Rautatientoriin. Pienempi tila rajoittaa myös kerralla mukana olevien panimoiden määrää. Ensimmäisellä viikolla yksi porukka ja toisella viikolla loput. Kompaktista tilasta huolimatta avauspäivänä tiistaina vältyttiin ruuhkilta ja jonoilta.
Yläkuvassa: Tapahtuman isä, Pekka Kääriäinen ja toimittaja Mariaana Nelimarkka kilistivät SOPP Helsingin avatuksi. Kilistely tapahtui tänä vuonna sahdin sijaan siiderillä.
SOPP avausviikolla mukana ovat seuraavat panimot ja toimijat:
- Aidon siiderin osasto
- 8-Bit Brewing, Espoo
- Fiskarsin Panimo, Fiskars
- Iso-Kallan Panimo, Kuopio
- Kotka Steam Brewery, Kotka
- Lammin Sahti, Lammi
- Loimaan Panimo Oy, Loimaa
- RPS Brewing, Kuopio
- Sonnisaari Panimo, Oulu
- Sveitsiläisten panimoiden osasto
- Takatalo & Tompuri, Virolahti
- Tornion Panimo, Tornio
Suomen Paras Siideri: Terissaari Korte
Suuret Oluet Pienet Panimot -tapahtumassa on vuosi vuodelta enemmän myös siidereitä. Suomalaisen Aidon Siiderin Seura SASS järjesti ensimmäistä kertaa Suomen Paras Siideri -kilpailun aiemmin kesällä. Kilpailuun ilmoitettiin huikeat 82 tuotetta 23 eri valmistajan valikoimista. Kilpailun tulokset julkaistiin heti SOPP:n avausmetreillä. Kilpailussa oli kolme sarjaa, joista jokaisesta kolme parasta paremmuusjärjestyksessä:
Aito siideri -sarja:
- Terissaari Korte
- Lepola Wild & Free Apple Cider
- Nude Cider Classic
Maustetut aidot siiderit -sarja:
- Lepola Honey Apple Cyser
- Panimoinen & Lemmes Born to be Mild
- Hallonmäki Hallon
Muut siiderit -sarja:
- Maku Brewing Sinneppäi omenasiideri
- Prykmestar Premium White Grape Omenasiideri
- Brinkhall Sparkling Normanni
Näiden joukosta kruunattiin Suomen Parhaaksi Siideriksi 2022 Akaalaisen Terissaaren tilan tekemä Korte.
Puolikuiva, hyvin omenainen maku. Happojakin löytyy. Kiltit tanniinit ja helppo juotavuus. Oikealla Hallonmäki Hallon 5,3%. Rehevä vadelma tuoksussa. Kuiva ja hapokas. Tyylikäs vadelma-omenasiideri.
Oluttärpit
Tornion Pienet Helles 4,5%
Tornion Panimo
Mallaspuoli hiukan kepeä, mutta Helles-tyylin rapeus löytyy oluesta hienosti.
Lampi 5,7%
Fiskarsin Panimo
Tynnyrikypsytetty (4-6kk) hapanolut. Lambicin sävyt löytyvät tuoksusta. Melko kepeä maku, mutta mielenkiintoinen tuote.
Savubock 6,5%
Takatalo & Tompuri
Leirituli roihuaa. Maltainen, mutta riittävä raikas savuolut.
Sveitsin osasto:
Farmhouse ale
Brasserie Blackpig
Inkivääriä ja hedelmää. Hillityt kuplat. Vaalea, raikas ja vahva lande.
Last Updated on 20 heinäkuun, 2022 by Flavorado