Suklaapizza on juuri niin herkullinen jälkiruoka mille se kuulostaakin. Käytä ”täytteiden” kanssa mielikuvitusta. Tuoreet mansikat käyttöön silloin kun niitä on saatavilla.
Ainekset
pohja
- 2 kananmunaa
- 1 ½ dl sokeria
- 1 ½ dl vehnäjauhoja
- 1 tl leivinjauhetta
- 75 g valkosuklaata
- 50 g vähäsuolaista voita
Pizzan täytteet
- mansikkahilloa
- valkosuklaata
- 1 suklaapatukka Tupla, Mars jne.
- minttua tai sitruunamelissaa
Kokkausohje
- Sulata voi ja valkosuklaa pohjaa varten. Sekoita muut pohja-ainekset kuohkeaksi ja lisää jäähtynyt voi-valkosuklaa sekaan. Levitä taikina piirakkavuokaan ja paista 150C asteessa noin 20 minuuttia. Kokeile kypsyys puutikulla; jos taikinaa ei enää jää tikkuun, niin pohja on kypsä.
- Nosta vuoka uunista ja levitä mansikkahilloa päälle. Jätä reunat kuitenkin näkyviin niin kuin oikeassakin pizzassa. Paloittele ”täytteiksi” suklaapatukkaa ja valkosuklaapaloja. Anna suklaapizzan jäähtyä hieman tässä vaiheessa.
- Kun suklaapizza on jäähtynyt, koristele se mintunlehdillä ja nauti!
Last Updated on 5 heinäkuun, 2022 by Flavorado