KeittoKeski-EurooppaPorsaanlihaReseptit

Puolalainen hapankeitto – Żurek

Zurek-keitto

Puolalainen hapankeitto Żurek saattaa herättää ennakkoluuloja, mutta on kuitenkin mahdottoman hyvää. Puolassa tätä nautitaan erityisesti juhlien jälkeisenä päivänä. Aito rukiista tehty hapanliemi kruunaa elämyksen, mutta sen tekeminen on päivien projekti. Onneksi happaman maun kanssa voi myös hiukan oikoa.

Zurek-keitto

Puolalainen hapankeitto – Żurek

Jos haluat kokeilla tehdä aidon hapanliemen nimeltään Zakwas, niin varaa muutama päivä. Kiehauta vesi. Anna jäähtyä kattilassa käden lämpöiseksi. Laita steriiliin purkkiin ruisjauhot ja sekoita vesi sekaan. Kuori valkosipulit ja heitä sellaisenaan purkkiin. Peitä purkki kelmulla ja sido löysällä kumilangalla. Jätä seos käymään lämpimään ja pimeään paikkaan 4-5 päiväksi. Valmista on kun tuoksu on "kulinaarinen". Tämän jälkeen kauho päällimmäinen kerros pois ja valuta keskiosa liemestä talteen. Jos säilytät liemen jääkaapissa myöhemmäksi, lisää 2 tl suolaa mukaan.
Oikoa voi viinietikalla, ohjeet alla.
4.50 keskiarvo 2 äänestä
Valmisteluaika 20 minuuttia
Kokkausaika 35 minuuttia
Kokonaisaika 55 minuuttia
Reseptilaji Pääruoka
Keittiö Keski-Eurooppa
Annokset 6
Kalorit 501 kcal

Ainekset
  

  • 6 perunaa
  • 2 porkkanaa
  • 2 sipulia
  • 3 kananmunaa
  • 6 bratwurstia
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2 tl kuivaa tilliä
  • 2 tl kuivaa meiramia
  • ½ tl maustepippuria
  • 1 tl valkopippuria
  • 1 tl suolaa
  • 1 l vettä
  • 2,5 dl hapanlientä* tai 1 dl valkoviini- tai viljaetikkaa ja loput vettä

*Hapanliemi – Zakwas Żytni

  • 100 g ruisjauhoja kokojyvä
  • 0,5 l vettä
  • 4 valkosipulinkynttä

Kokkausohje
 

  • Laita litra vettä kiehumaan isoon kattilaan. Kuori ja pilko kasvikset sekä valkosipulit kattilaan. Mausta ohjeen mukaan. Myös hapanliemi / etikkaliemi kyytiin.
  • Keitä kananmunat kovaksi erillisessä kattilassa.
  • Puolen tunnin keiton jälkeen pätki bratwurstit hapankeittoon. Keitä vielä vartti, tarkista perunoiden kypsyys ja nosta hapankeitto liedeltä tekeytymään kannen alla ainakin puoleksi tunniksi. Viimeistele annokset kananmunan puolikkailla.

Ravintoarvot (suuntaa antava opas)

Kalorit: 501kcalHiilihydraatit: 58gProteiini: 19gRasva: 22gTyydyttynyt rasva: 7gMonityydyttymätön rasva: 2gKertatyydyttymätön rasva: 11gTransrasvat: 0.01gKolesteroli: 131mgNatrium: 1019mgKalium: 1350mgKuitu: 8gSokeri: 4gA-vitamiini: 3525IUC-vitamiini: 47mgKalsium: 89mgRauta: 3mg
Avainsana Keitto
Testasitko reseptiä? Meitä auttaa kovasti, jos voisit antaa arviosi.Go!

Last Updated on 27 helmikuun, 2025 by Flavorado

Voisit myös pitää näistä:

Soija-portterihirveä

Flavorado

Parsasalaatti kiivimajoneesilla

Flavorado

Salaattikakku

Flavorado
4.50 from 2 votes (2 ratings without comment)

Jätä kommentti

Annetut tähdet




FI: Tykkäämme kekseistä ja viinistä. Edellytämme että olet riittävän vanha nauttimaan alkoholista maassasi. Emme kerää henkilötietoja. Tämän ilmaisen sivuston toiminta sekä mainostulot vaativat muutaman keksin sallimisen. Toivottavasti ok? EN: We like cookies and wine. We require you to be old enough to enjoy alcohol in your country. We do not collect any personal data. The functions and advertising revenue of this fee magazine requires a few cookies to be allowed. We hope it's ok? Accept / Hyväksy Lue lisää / Read More