Jo legendaksi muodostunut Maya Bar & Grill jatkaa latinalaisamerikkalaisella makuilotulituksella vuodesta toiseen – ja hyvä niin. Suuressa fine-dining invaasiossa on hyvä välillä yllättyä, miten hyvin reipas latinoruoka maistuu?
Pääsimme testaamaan kesällä 2015 uudistetun menun ja uuden karhean josper-hiiligrillin tuoreeltaan ja voidaan taas todeta; Mayan aarre ei edelleenkään himmene. Uusitulla listalla löytyy mukavasti pääruokia vähän yli kahden kympin hintaluokassa ja trendikkäänä uutuutena tullut mukaan isoja jaettavia lautasia “platos social”, kuten Delicia Maya, joka sisältää mahtavat puoli kiloa härän sisäfileetä kylkiäisineen. Tämmöisestä vadista syö jo kolme-neljä henkeä, joten 59,90€ ei ole hinta eikä mikään.
Meillä oli pöytävaraus epäseksikkäimpään aikaan, eli tiistaina klo 18 ja hämmästykseksemme lähes joka pöytä oli täynnä, kun pamahdimme ovesta sisään. Iloinen puheensorina häivytti alkavan viikon apatian – kaikki näyttivät viihtyvän erinomaisesti.
Ystävällinen henkilökunta ohjasi meidät pöytään, eikä aikaakaan, kun saatiin tilaukset selväksi viinejä myöten. Mayassa näköjään uskotaan sitoutuneeseen henkilökuntaan, jotka tuntevat tuotteensa ja tietävät mitä ja miten sitä myydä. Valitettavan harvinainen ilmiö kvartaalitaloudessa.
Mayan minidillasit
Kautta aikain, Maya ravintola on luottanut alkupaloilla minidillaseihin, eli eräänlaisiin tapas-annoksiin latinalaisamerikkalaisella twistillä höystettynä. Pyysimme alkuun sarjan suosituimpia annoksia ja hetken päästä eteemme ilmestyi tarjotin erilaisia herkkuja, toinen toistaan maistuvampia. Minidillasit ovat niin hyviä ja mielikuvituksella tehtyjä, ettei varmasti ole väärin tulla herkuttelemaan koko illaksi näillä? Pitkä ilta, iso porukka, tilaillaan pikkuhiljaa lautasellinen toisensa perään eri viinien kanssa. Maistellaan ja viihdytään. Toimisi jopa viinitasting-tyyppisenä opiskeluna?
Mayan pääruoat takaavat että nälkä lähtee
Pääruokina löytyvät ravintolan tyyliin kuuluvat fajitakset ja tortillat. On myös mielikuvituksellisempia annoksia kuten Kuubalaista paellaa ja Brasilialaista lihapataa. Annokset ovat reiluja – ei jää rekkamiehellekään nälkä.
Ravintola Mayan jälkiruoat
Maya bar & Grill:n legendaarinen klassikkoannos on chili-suklaakakku, jota ei voi olla enempää ylistämättä. Se löytyy myös ravintolaresepteistämme.
Uudelle listalle oli ilmestynyt myös muita mielenkiintoisia jälkiruokia:
Flan de Naranja
Churros Social
Erikoismaininta Mayan viinilistasta ja Cocktaileista
Maya -ravintolaa ei varmasti mielletä viiniravintolana, mutta silti viinivalikoimasta täytyy antaa erityiskiitos. Pieni, mutta taidolla valittu viinilista, josta vieläpä löytyy sopivia makupareja näinkin reilusti maustetuille ruoille. Mainittujen valkoviinien lisäksi on nostettava valoon punaisista Emilio Moron Finca Resolso ja Pares Baltan Mas Petit.
Cocktail tsunamin pyyhkiessä Helsingin yli Mayan listalle on myös osunut jännittävälle kuulostavia juomia. Choco Margarita oli pakko testata; paksun suklaakuoren alla viileän raikas juoma. Todella herkullinen päätös aterialle.
Maya bar & grill loppukaneetti
Nykyisessä fine dining/yrtit metsästä/puhtaat maut -hypetyksessä on hyvä muistaa, että ravintola Maya on ollut ennen trendikkäitä bistroja, ja varmasti se myös useimpien niiden jälkeen jää. Siihen on syy; Hyvää ruokaa, reipasta ja raikasta makua sekä iloista mieltä. Väriläiskä ravintolakartalla. Näitä rentoja, kohtuuhintaisia illanviettopaikkoja tarvitaan aina.
Ravintola Mayan hintoja
Minidillasit 4-5€ kpl
tortillat 15-16€
Pääruoat 17,50-30,50€
Jälkiruoat 6,50-8,90€
Cocktailit 9,50€9
Teksti ja kuvat: Janne Suomi
Olimme illallistamassa Mayan kutsuvieraina.
www.maya.fi
Last Updated on 5 huhtikuun, 2024 by Flavorado