Viime vuosina Argentiinan viinintekemisen fokus on ollut paikallisuudessa. Jättimäisessä maassa viiniä tulee neljältä isolta karttaläntiltä (Regions North, Cuyo, Patagonia & Atlantic). Nyt halutaan porautua syvemmälle paikallisuuteen.
Jos ennen riitti esimerkiksi ”Lujan de Cuyo, Mendoza” osoittamaan viinin geologisen alkuperän, nyt halutaan kertoa neliökilometrin tarkkuus Mendozan sisällä: ”I.G. San Pablo, Tunuyán, Uco Valley, Mendoza, Lujan de Cuyo”. Puhutaan I.G -alueista (Indicaciones Geográficas). Näitä alueita ollaan myös tehtailemassa lisää Argentiinan viinilainsäädäntöön.
Viinintekijät myös painavat I.G -merkinnät ylpeinä etikettiin kuvastamaan oman alueen erikoisosaamista, maaperää ja mikroilmastoa. Jatkossa kannattaakin pitää tarkemmin silmällä, mitä argentiinalaisen viinipullon kylkeen on präntätty. Vuosikerroista ei enää maisteta pelkästään eri vuosia, vaan myös sitä, miten viinin tekeminen on tietyllä alueella muuttunut.
Kaiken kaikkiaan tuttua juttua Eurooppalaisten viinien ystäville. Etiketit muuttuvat monimutkaisemmiksi tulkita, mutta informatiivisemmiksi. Antaa myös oivan mahdollisuuden hifistelyyn.
Salentein Single Vineyard ‘Las Sequoias’ Chardonnay 2017
I.G. San Pablo, Tunuyán, Uco Valley, Mendoza
1600 metrin korkeudesta UCO:n laaksosta, San Pablo I.G:stä kerätty palstaviini. Kultaan kääntyvä väri kertoo kypsymisestä. Tuoksu hillitty, mutta intensiivinen. Selkeästi kehittynyt. Raikkauden vastapainoksi omenamarmeladia ja hienostunutta tammea, kermaisuutta. Jopa sherryn oksidaation aavistus.
Hedelmää on, mutta viini ei ole mikään pullukka. Nätisti nousevat, reippaat hapot. Silkkinen, mineraalinen ja kuiva. Pitkässä jälkimaussa omenankuorta ja hiukan tanniineja. Voisi miettiä spontaania käymistä? Joka tapauksessa loistava viini, jossa on jopa tietynlaista finesseä löydettävissä. Kuhaa ja voikastiketta lautaselle. Pisteet 17/20.
Susana Balbo ‘Brioso’ White Blend 2020
I.G. Paraje Altamira, San Carlos, Uco Valley, Mendoza
Semillion, Sauvignon Blanc, Torrontes. Palstat noin 1050 metriä korkealla.
Lumoava kesän tuoksu. On valkoherukkaa ja kukkaniittyä. Limeä, päärynäkarkkia ja nokkosta. Osa viinistä on käynyt tammessa, mutta sitä tuskin huomaa. Tammea käytetään useaan kertaan ja vain tämän viinin tekemiseen.
Rapea ja kipakan hapokas. Tyylikkään kuiva ”viileä silkki helteellä”. Rohkea ja tyylikäs valkoviini scampisalaatille. Pisteet 16/20.
Matías Riccitelli Sémillon Old Vines 2020
I.G. Río Negro, Patagonia
Upea etiketti. Pullo kruunattu vahasinetillä. Ulkoiset tekijät nostavat odotukset. Vanhoista köynnöksistä tehty viini. Rehevää yrttisyyttä ja kukkaisuutta. Raikas tuoksu.
Tuoreen hedelmäinen ja raikuvan hapokas. Reipas mineraalisuus – jopa suolan häivä maistettavissa. Kuiva ja sileä lopetus. Tyylikäs erikoisuus Rio Negrosta, joka kestää 10 vuotta kellarikypsyttelyä. Pisteet 15/20.
Casarena ‘Naoki’ Single Vineyard Malbec 2018
I.G. Agrelo, Luján de Cuyo, Mendoza
Tuhti pullo kertoo yleensä panostuksesta. Ja mahdollisesti myös siitä, että viinin päämarkkina on jenkeissä.
Herkullinen karhunvadelma hyökyy lasista. Ripaus kaakaota, vaniljaa ja tallintaustaa.
Maku on erittäin täyteläinen. Makea marjaisuus taittuu hentojen happojen kautta vaniljaiseen tammeen. Viinin reippaat tanniinit ovat pehmeää sorttia. Tasapainoinen ja laadukas esitys. Pihviviini. Pisteet 15/20.
Bocanada Cabernet Franc 2018
Gualtallary, Tupungato, Uco Valley, Mendoza
Paahtunutta hedelmää tuoksussa. Jopa aavistus savuisuutta. Herukkaa ja tummaa kirsikkaa. Samettinen ja melko täyteläinen. Hienostunut hapokkuus ja Francin puiset, mutta tyylikkäät tanniinit pitkässä jälkimaussa. Jälleen kerran oiva esimerkki Etelä-Amerikan merkille pantavasta Cabernet Franc osaamisesta. Liekkilihaa grillistä lautaselle. Pisteet 15/20.
Kaiken ‘Aventura’ Malbec 2019
I.G. Valle de Canota, Mendoza
Mendozan pohjoisosasta, uudesta I.G:stä tuleva viini. Upea tuoksu, hyvin intensitiivinen, kuten Kaiken tykkää tehdä. Tummaa hedelmäisyyttä. Vadelmaa ja kukkaisuutta. Villihiivalla käytetty viini. Erittäin täyteläinen ja samettinen. Lämmittää hiukan mennessään. Vihertävät tanniinit vielä, eli pari vuotta kellaria ei haittaa. Pisteet 15/20.
DiamAndes de Uco Viognier 2018
I.G. Vista Flores, Tunuyán, Uco Valley, Mendoza
Reilua tropiikkia tuoksussa. On melonia ja limeä.
Reilun hedelmäinen, suorastaan iso, mutta riittävän kuiva maku. Varsin kesyt hapot. Hiukan vegetaalia kyydissä. Liekö paras vuosikerta? Mielenkiintoisen mausteinen lopetus. Mausteista äyriäissalaattia lautaselle. Pisteet 11/20.
Finca Sophenia ‘AntiSynthesis’ Field Blend 2020
Gualtallary, I.G. Tupungato, Uco Valley, Mendoza
Muhkea paahtunut hedelmä. Karhunvadelmaa ja pellavaa. Selkeästi nuori viini kyseessä. Liian nuori. Täyteläinen ja melko sileä alussa. Hapokkuuttakin löytyy. Mausteita lyhyessä loppumaussa. Karheat tanniinit vielä. Grillimakkaraa tai kellaria. Pisteet 12/20.
Alpamanta ‘Breva’ Syrah Rosé 2020
Ugarteche, I.G. Agrelo, Luján de Cuyo, Mendoza
Tyylikäs pullo. Klassinen, käsinkirjoitetun näköinen etiketti. Natural-touhuja. Hieman sakkaa pullossa alleviivaa maalaisuutta. Hillitty tuoksu. Mansikkaa ja persikkaa. Hieman alkoholia.
Mausteinen Rosé, jossa happojakin löytyy. Lämmin nousu. Jälkimaku pysyy kuivana. Aika erikoinen viini. Tiedetään, se on naturalia, mutta vielä kun joku kertoisi että miksi? Grillattua possunfileetä ja grillivegeä lautaselle. Pisteet 12/20.
Aguaquencanta Nebbiolo 2020
I.G. Junín, East Mendoza
Nuorekas, paahtunut ja rehevän hedelmäinen Nebbiolo. Ei ollenkaan Piementon tyyliä – joka ei välttämättä ole edes huono asia. Maku seuraa tuoksua. Lisäksi vaniljaisuutta ja reipasta tammea. Turboahdettua Nebbioloa. Grillipossua lautaselle. Pisteet 14/20.
Catena ‘La Marchigiana’ Malbec Natural 2020
I.G. Lunlunta, Luján de Cuyo, Mendoza
Mehukas tuoksu. Mummon keskihyllyltä. Natuviinistä tässä onkin kyse. Mustaherukkaa, mausteita, lämpöä. Ensimmäinen siivu alkaa jo närästää. Mehuisa ja melko tamminen. Natuviiniksi hyvä, siksi näinkin korkeat pisteet. Hipsteriravintolaan bursan kylkeen. Pisteet 9/20.
Famiglia Bianchi Organic Malbec 2020
San Rafael, Mendoza
Katselmuksen ainoa alkosta saatava viini.
Mustaherukkaa, hiukan Malbecin vadelmaa. Tuhtia hedelmää luvassa.
Kyllä, täyteläinen ja mehukas. Mausteinen lopetus. Melko vihreät tanniinit vielä.
Pisteet 10/20
Teksti ja kuvat: Janne Suomi
Last Updated on 5 huhtikuun, 2024 by Flavorado