Hurtadon perheen neljännessä polvessa etenevä Viña Maquis juhlii 100 vuotispäiviään tänä vuonna. Chilen Colchagua-laakson vanhimpiin lukeutuva viinitila on vuosisadassa oppinut tuntemaan terroirinsa täydellisesti ja tällä kokemuksella he pystyvät tekemään punaviinejä, jotka nousevat selkeästi esiin massatuotannosta.
Lue myös Chilen viinitilat -artikkelisarjan muut osat.
Chilessä ei jenkkijuuria tarvita
Santiagoon laskeutuessa matkailijat saavat eteensä tullilapun, jossa vannotetaan kautta kiven ja kannon, ettei ole tuomassa Chileen kasvien siemeniä tai muuta itämiskelpoista, joka voisi risteytyä Chilen ainutlaatuisen kotoperäiseen kasvikuntaa. Läpivalaisussa löytyvä laukkuun unohtunut omena voi tuoda satojen dollareiden ”tervetuloa Chileen” -yllätyksen. Myöskään purkissa tuodut lemmikkiötökät eivät tule mukana Chilen lomalle. Vainoharhaiselta kuulostavan tullivallan käyttöön löytyy järkevä selitys.
Chilen biologia on miljoonien vuosien aikana saanut kehittyä täysin eristyksissä muusta maailmasta; pohjoisessa sitä suojaa Atacaman aavikko, idässä Andit, etelässä jäätikkö ja lännessä ei ole muuta kuin muutama pieni saaristo ja kymmenen tuhatta kilometriä Tyyntä valtamerta.
Nämä biologiset muurit toimivat jopa niin hyvin, että viinikirvavitsauksen alkaessa 1850, Chile pysyi immuunina. Vielä tänäkään päivänä Chilen viinejä ei tarvitse varttaa jenkkijuurilla, ainakaan viinikirvan pelossa, niin kuin muualla maailmassa.
Viña Maquis, niin kuin monet muutkin chileläiset viinitilat, luottavat, että bio-tullimiehet hoitavat hommansa jatkossakin ja 90% heidän viljelyksistään ovat viinin omilla juurilla.
Viña Maquis kahden joen risteyksessä
[pullquote]Viña Maquisilla ei tarvitse lisätä happoja viiniin. Tämä on kuumassa maassa varsin harvinaista.[/pullquote]
Colchagua-laakson sydämessä, Palmillassa sijaitseva Viña Maquis on Chilen mittapuun mukaan pienehkö, vain ”vaatimattomat” 140 hehtaaria, mutta palstat sijaitsevat Tinguiririca ja Chimbarongo -jokien risteyksessä, joka luo ainutlaatuisen mikroilmaston viineille. Jokien sumut suojaavat pakkasilta talvella ja jokiuomat toimivat viilentävinä tuulitunneleina kesällä, jopa siinä määrin, että Viña Maquisilla ei tarvitse lisätä happoja viiniin. Tämä on kuumassa maassa varsin harvinaista.
Colchaguan laakson tässä osassa sataa varsin riittävästi, jopa 600mm vuodessa, mutta sade ajoittuu lepokaudelle eli touko-lokakuulle. Kasvukaudella näistä sateista ei ole kuin muisto jäljellä ja kastelua tarvitaan. Jokien läheisyys auttaa kuitenkin Viña Maquisia. Kastelemaan toki joudutaan jonkin verran, mutta esimerkiksi joen vieressä olevat Carmenère-palstat saavat imettyä tarpeekseen maaperästä.
Palstojen tulvamaat (alluvial soil) ovat kuin tehty punaisten rypäleiden kasvattamiseen. Maaperässä on metrin verran savea ja hiesua graniittisoran päällä. Alla oleva sora toimii salaojana jokiin ja päällä oleva savi sitoo hyvin vettä, mutta luovuttaa sitä vain hitaasti viinille. Tämä tekee rypäleistä pieniä, mutta sitäkin intensiivisempiä. Viña Maquisin maaperä onkin täydellinen klassisille rypäleille kuten Cabernet Franc, Carmenère, Syrah, Petit Verdot, Cabernet Sauvignon ja Malbec.
Maasta pidetään huolta
Chilen biologinen eristäytyneisyys luo pohjan maan kunnianhimoon ajaa eteenpäin kestävää kehitystä ja luonnonmukaisia viininkasvatusmenetelmiä. Viña Maquis on mukana Certified Sustainable Wine of Chile -järjestössä, joka muun muassa kieltää ylimääräisten tuholaismyrkkyjen käytön palstoilla ja valvoo vedenkäyttöä.
Viña Maquis – viinit ylitse muiden
140 hehtaarin tilalta poimitaan toki rypäleitä enemmänkin, mutta Viña Maquis tekee itse vain noin 150 000 pulloa vuodessa. Loput rypäleistä myydään ulos. Kyse on siis premium-tuotannosta ja koko sarja pomppaakin esiin massatuotannosta tyylikkyydellään, luonnollisilla hapoillaan ja maltillisella alkoholiprosentillaan.
Naapurimaan Argentiinan kansallisrypäleestä tehty Maquis Malbec 2011 on loistava esimerkki tilan ”entry-levelistä”. Myös Malbecista tehty Maquis rosé 2013 hätkäytti laadukkuudellaan. Todelliset timantit ovat kuitenkin talon Cabernet Franceissa; Maquis Carbenet Franc 2013 (EU hinta noin 17€) olisi varma menestys meilläkin. Tosin isoveli Franko räjäyttää pankin.
Viña Maquis Franko 2010
- Chilen ensimmäinen Cabernet Francista (100%) tehty ikoniviini
- Erinomainen vuosi, kuiva kesä ja hillityt lämpötilat.
- Käsinkerätty
- 18kk ranskalaisessa tammessa kypsytetty
- vain 13,5% alkoholi, mikä on melko harvinaista Chilen punaisissa
- Hinta-arvio euroopassa n.60€ pullo.
Hillitty hapankirsikkainen ja rodukas tuoksu. Hiukan karhunvadelmaa ja maata. Voimakas, mutta elegantti maku täydellisen tasapainoisella hedelmällä. Intensiivinen ja pitkä jälkimaku jatkuu upean pehmeisiin tanniineihin. Erittäin tyylikäs chileläinen Cabernet Franc.
Teksti ja kuvat: Janne Suomi
Matkakustannuksista ja järjestelyistä vastasi Brandabout.
Lue myös Chilen viinitilat artikkelisarjan muut osat.
www.maquis.cl
Last Updated on 5 huhtikuun, 2024 by Flavorado