ArtikkelitOluthuoneYleinen

POS testaa: Suomalaiset pils-oluet

Perinteisen Oluen Seura ry (POS) halusi selvittää, missä suomalaiset panimot menevät vaikeatekoisessa ja perinteisessä oluttyylissä – pilsissä. Testin lopputulos yllätti itse tuomaritkin.

Testiin valittiin suomalaisten panimoiden pilsejä, joita löytyi yleisesti pääkaupunkiseudun kaupoista, yhteensä 17 eri merkkiä. Arviointia varten tyylin raamit haettiin perinteisiltä pilsin (sijainnista riippuen myös pilsnerin tai pilsenerin) sydänmailta; Saksasta ja Tsekistä.

Pilsinä myydään mitä sattuu

Ulkomaisille esikuville ei löytynyt haastajia suomalaisten panimoiden joukosta. Itseasiassa pettymys oli oikeampi sana kuvaamaan testin kokonaistulosta. Voittajaoluen pisteetkin jäivät luokkaan ”tyydyttävä” (kts. POS:n käyttämä arviointitaulukko).

Yllättävän paljon oli oluita, joissa tyyli ei ollut kohdallaan. Vanhentuneista tuotteista ei ollut kyse – parasta ennen päiväystä oli yhtä tuotetta lukuun ottamatta reilusti jäljellä. Useissa tuotteissa myös lähtöarvot olivat tyylin alapuolella; ”pilsinä myydään mitä sattuu”.

Testissä vahvistui myös käsitys, että pils on vaikea oluttyyli. Teolliset panimot erottuivat edukseen pienempiin verrattuina. “Laitteet, jotka on tehty lagerin valmistukseen ja henkilöt, jotka ovat siihen koulutettu, osaavat tehdä sen tyyppistä olutta. Lager onnistuu varmasti paremmin verrattuna niihin, jotka ovat hankkineet eri laitteet ja innostuksensa ihan muualta.”

Raati koostui kuudesta pitkän linjan olutasiantuntijasta: Kari Likovuori, Harri Ahola, Mikko Salmi, Janne Karila, Sakari Nupponen ja Petteri Helin. Oluet maistettiin puolisokkona, eli tiedettiin maistettavat oluet, mutta ei niiden järjestystä.

Tulokset pistejärjestyksessä, alkaen heikoimmasta oluesta.


17. Saimaa Pirkka Parhaat Premium Pils

(5,2%; 44 IBU) 24/100 pistettä.

Samea, epämääräinen tuoksu, hapettunut, dms (keittovihannekset), outo, vanhentunut, epätasapainoinen, vaikea arvioida: Ei pils


16. Pyynikin Craft Pils

(5,2%; 22 IBU; 12,5 Plato) 25/100 pistettä.

Samea, tiskivetinen, dms:ää, ei juuri humalointia, katkeruus puuttuu, ei pitäisi myydä kaupassa: Ei pils


15. Maku Osinko Pils

(5,1%; 32 IBU; 11,5 Plato) 27/100 pistettä.

Samea, sitrusmaisuutta, hedelmäisyyttä, raaka yksioikoinen katkero, pois tyylistä, voisi olla jonkinlainen ”session summer joku”: Ei pils


14. Nokian Keisari Pils

(4,5%; 38 IBU; 10,3 Plato) 28/100 pistettä.

Samea, tuoksussa dms, kevyt, epätasapainoinen, ei kunnossa: ei ole pils


13. Sonnisaari Pils

(5,2%) 33/100 pistettä.

Samea, lievä dms tuoksussa, epämääräisyyttä, hedelmäinen, humala puraisee karkeasti, epätasapainoinen, ”viskaat vaan jotain vaaleaan vierteeseen, niin tämmöistä tulee”:  Ei pils


12. Vakka-Suomen Prykmestar Pils

(4,5%; 22 IBU; 11,0 Plato) 34p/100 pistettä.

Virhe flavorissa, DMS (keittovihanneksia), viemäriä, katkeruutta on, ei ole kunnossa: voisi olla pils


11. Tornion Lapland Pilsner

(5,2%; 25 IBU; 12,3 Plato) 36/100 pistettä.

Ohut, runko puuttuu, humala puuttuu, perus lager, eikä edes silloin onnistunut: Ei pils


10. Takatalo Tompuri Tupla Humala Pils

(5,5%) – 39/100 pistettä.

Samea, tunkkainen, mössömäinen, hedelmäisyyttä, humalaa on,  epätasapainoinen, sekava, outo, ”kellerbiermäinen”: ei pils


9. Suomenlinna Höpken Pils

(5,0% ; 35 IBU; 11,9) 39/100 pistettä.

Samea. Ilmeisesti hapettunut, pilalla, vierremäinen makea tuoksu, maltainen,  virheiden takia ”balttialainen maalaisolut”: voisi olla lähinnä tsekkiläinen pils


8. Vakka-Suomen Prykmestar Luomu Pils

(5,2%) 41/100 pistettä.

Onneton tuoksu, DMS:ää, mallas/humala tasapaino ok, pilssin rakennusaineita on: voisi olla eteläsaksalainen pils


7. Hartwall Lahden Erikois Pils

(4,5%; 26 IBU; 10,4 Plato) 43/100 pistettä.

Pehmeä, aavistus katkeroa, käymisaromeita, hedelmäisyyttä: ei ole pils


 6. Hartwall Sininen  Pils

(4,5% ; 21 IBU; 10,2 Plato) 49/100 pistettä.

Mieto, vetinen ei oikein mallasta eikä humalaa, hedelmäisyyttä, kevyt, ei virheitä, lagermainen: ei ole pils


5. Laitilan Kukko Vahva Pils

(5,5%; 35 IBU; 13,5 Plato) 50/100 pistettä.

Maltainen tuoksu, hento ohut runko, raikas, makea, alkoholia, humalaa puuttuu: eteläsaksalaisen pilssin piirteitä


4. Saimaa Pils

(4,2%; 35 IBU; 9,8 Plato) 53/100 pistettä.

Tuoksu tunkkainen, puhdas, katkeroa ja mallasta on, mutta pitäisi olla enemmän, pilssin kynnyksellä: eteläsaksalainen pils


3. Olvi Sandels Pils

(4,8%, 40 IBU; 11,0 Plato) 54/100 pistettä.

Mieto viljainen tuoksu, puhdas, katkeroa, tasapainoinen, kaikkia pilsin ominaisuuksia on, mutta pitäisi olla enemmän: kevyt pohjoissaksalainen  pils


2. Mallaskosken Craft Pils

(4,5%) 57/100 pistettä.

Tuoksussa epämääräisyyttä, selkeä pils, rapsakkuutta, rungossa mallasta, humala puraisee: eteläsaksalainen pils

1. Laitilan Kukko Pils

(4,5%; 35 IBU; 10,8 Plato) 58/100 pistettä.

Olematon tuoksu, hiukan diasetyyliä, yllättävän täyteläinen, mukavan terävä katkero myös jälkimaussa, puhdas, tyyli selkeä, mutta lisää hyviä ominaisuuksia eli mallasta ja humalaa tasapainossa tarvittaisiin lisää: tsekkiläinen pils

Mikä neuvoksi?

Oluet oli ostettu K- ja S-ryhmän kaupoista. Oletuksena on, että kauppa myy virheettömiä tuotteita ja kohtelee niitä siten, että ne ovat myyntikunnossa. Yllätys oli myös, että Pirkka Parhaat brändin alla myydään näin kehnoa tuotetta. Panimoiden on panostettava enemmän laatuun ja tyylinmukaisuuteen.

Vertailukohdaksi pilsiksi nimetylle oluelle tulee asettaa maailman huiput, ei suinkaan naapuripitäjän panimon tuotteet.

Mikko Salmi: Olut, 2017

Kaikissa kolmessa korkeimmat pisteet saaneessa oluessa oli tuoksussa parannettavaa. Maussa oli mallasta, humalaa ja katkeroa – oluet olivat puhtaita ja tasapainoisia. Varovaisuutensa vuoksi pisteet jäivät kuitenkin tyydyttävään luokkaan.

Oliko raati liian ankara? Tuskin, koska virheelliset oluet ovat virheellisiä. Suomalaisiin pilseihin tarvitaan lisää kaikkea: tuoksua, mallasta, humalaa ja tasapainoista katkeroa.

Teksti: Perinteisen Oluen Seura ry & Janne Suomi

Kuvat: Janne Suomi

Last Updated on 5 huhtikuun, 2024 by Flavorado

You might also like:

POS testaa: Suomalaiset vehnäoluet

Janne Suomi

Jätä kommentti

FI: Tykkäämme kekseistä ja viinistä. Edellytämme että olet riittävän vanha nauttimaan alkoholista maassasi. Emme kerää henkilötietoja. Tämän ilmaisen sivuston toiminta sekä mainostulot vaativat muutaman keksin sallimisen. Toivottavasti ok? EN: We like cookies and wine. We require you to be old enough to enjoy alcohol in your country. We do not collect any personal data. The functions and advertising revenue of this fee magazine requires a few cookies to be allowed. We hope it's ok? Accept / Hyväksy Lue lisää / Read More