Perinteinen sipulipihvi valmistuu jauhelihasta ja runsaasta määrästä voissa kuullotettua sipulia. Helppo arkiruoka, joka maistuu erityisesti perunamuusin kanssa.
Kuori ja leikkaa sipulit siivuksi. Laita pannulle 1 rkl voita ja ala kuullottamaan sipulia keskilämmöllä silloin tällöin sekoittaen.
Sekoita sillä välin maito, mausteet ja korppujauho kulhoon imeytymään. Lisää parin minuutin päästä kananmuna ja sekoita kunnolla.
Leikkaa jauheliha kulhoon pieninä paloina. Vaivaa jauhelihasta tasainen taikina ja muotoile kahdeksan tasakokoista pihviä - eli 2 sipulipihviä per annos.
Kun sipulit ovat kuullottuneet makeaksi, jopa hiukan ruskistuneet, lusikoi ne pannulta erilliseen kuppiin.
Lisää pannulle 1 rkl ruokaöljyä ja paista jauhelihapihvejä toiselta puolelta muutama minuutti. Käännä pihvit ja jaa pehmeä sipuli keoksi pihvien päälle. Paista myös toiselta puolelta kypsäksi. Älä kuitenkaan niin pitkään, että jauheliha kuivuu.
Vinkit
Kuullota sipulit rauhassa. Käytä keskilämpöä ja anna sipulin pehmetä vähintään 10 minuuttia.
Pihveistä tulee mehukkaampia, kun et paista niitä liian kuiviksi.
Halutessasi voit lisätä pannulle paiston lopussa tilkan kermaa ja tehdä nopean sipulikastikkeen.