Ota kunnon veitsi ja rusauttele kana muutamaan osaan. Nahka saa jäädä päälle. Leikkaa rintaleikkeet kokonaisena ja laita keskeltä kahtia.
Lämmitä uuni 175C asteeseen.
Ota iso liekitystä kestävä pannu. Laita siihen hieman voita. Paista kanapaloihin nätti väri pintaan. Jauhota palat ja kääntele pannulla.
Lorauta konjakkia pannuun, ota pannu pois liesituulettimen alta ja laita tulta perään - VOILA! Anna liekkien hiipua kunnolla.
Tämän jälkeen nostellaan kanat kannelliseen pataan nätisti pohjalle.
Laita paistinpannu takaisin kuumalle levylle ja kiehauta puhtaaksi punaviinin kanssa. Kaada viini pataan pannulta.
Silppua pekoni pieneksi ja ala käristää pannulla. Pekonista saa tulla todella rapeea. Leikkaa herkkusienistä kanta pois ja neljään lohkoon. Sienet pekonin kanssa pannulle.
Kuori sipulit, mutta jätä kokonaisiksi. Lisää sipulit myös pannulle ottamaan hiukan väriä. Koko systeemi siitä pataan ja huuhtaistaan pannu puhtaaksi kanaliemellä - joka menee sekin pataan.
Kuori porkkanat ja leikkaa pieneksi paloiksi pataan. Valkosipulista kanta pois ja sellaisenaan pataan. Laakerinlehdet ja mausteet pataan. Kansi päälle ja hauduta ruokaa uunissa tunnin verran.
Nosta pata hellalle ja tarkista tilanne. Herkkusienet tulee olla kutistuneet ruskeiksi, sipuli pehmeää ja kastike hiukan saostunut. Tarkista myös maku ja mausta jos jotain puuttuu.
Asettele kukkoa viinissä tarjoiluastiaan, kaada kastiketta päälle ja koristele silputulla lehtipersiljalla.