Aioli on välimerellinen kastike, jonka juuret ulottuvat antiikin aikaan. Sen nimi tulee provensaalin kielen sanoista ail (valkosipuli) ja oli (öljy). Perinteinen aioli valmistetaan yksinkertaisesti valkosipulista, oliiviöljystä ja suolasta, ilman kananmunaa. Se on erityisesti Provencen, Katalonian ja Baleaarien keittiöiden peruspilari. Nykyisin aioli muistuttaa usein valkosipulimajoneesia, sillä siihen lisätään kananmunaa helpottamaan emulsion muodostumista. Alkuperäinen, intensiivinen versio tehdään kuitenkin pelkällä huhmareella hierotulla valkosipulilla ja öljyllä – vaatii kärsivällisyyttä, mutta palkitsee syvällä maullaan.
Tämä kannattaa tehdä morttelissa: Kuori valkosipulinkynnet ja heitä mortteliin. Mausta suolalla ja pippurilla. Junttaa kynnet rikki ja alla lorotella oliiviöljyä sekaan ohuesti. Työstä aioli tasaiseksi tahnaksi.
Nykyaikainen aioli
Erottele keltuainen sauvasekoittimen kippoon. Laita myös sinappi ja sitruunamehu mukaan. Kuori valkosipulinkynnet myös sekaan ja aja pari surautusta että rakenteet alkavat hajota.
Sitten hiukan oliiviöljyä, sauvasekoitin täysille ja siitä eteenpäin varovasti öljyä lisäten. Yleensä onnistuu juoksettumatta. Mausta lopuksi.
Majoneesipohjainen valkosipulikastike ei pitkään säily, mutta pari päivää se vain paranee jääkaapissa.
Keyword Valkosipuli
Testasitko reseptiä? Meitä auttaa kovasti, jos voisit antaa arviosi.Go!