Silli voi säilyä hyvänä jääkaapissa jopa viikon verran. Oleellista on työskentelyn puhtaus. Pese ja desinfioi purkit kunnolla. Perinteinen 1-2-3 liemi kiehautetaan nopeasti. Siinä on yksi osa etikkaa, 2 osaa sokeria ja 3 osaa vettä.
Kaupasta löytyy monenlaista pakattua sillifileetä. Ns. kevyesti suolattuja ei tarvitse liottaa, mutta jos suolaa on enemmän laita sillifilee uimaan pariin desiin vettä. Liotusaika suolapitoisuudesta riippuen 2 - 12 h. Näin ylimääräinen suola liukenee sillistä.
Leikkaa porkkana hyvin ohueksi "kolikoksi". Sipuli myös hyvin ohueksi. Laita ne desinfioituun n. 4 dl purkkiin valkopippurin sekä laakerinlehden kanssa. Kiehauta 1-2-3 liemi ja kaada suoraan purkkiin kasvisten päälle. Laita kansi kiinni. Anna jäähtyä ensin huoneen lämmössä, sitten jääkaapissa.
Leikkaa sillifilee haarukkapaloiksi. Huuhtaise vielä kerran ja laita sillit myös purkkiin makukasvisten kanssa. Jätä lasimestarin silli jääkaappiin tekeytymään ainakin vuorokaudeksi. Nauti hyvän perunan ja voin kanssa.