Rapeaksi paistetut ruusukaalit hapanimelässä kastikkeessa, jossa on kiinalaista twistiä. Sopii täydellisesti lisukkeeksi riisin, nuudelien tai paistetun kalan kanssa.
Puhdista ja puolita ruusukaalit. Yleensä uloin lehtikerros on heikossa jamassa ja se kannattaa poistaa.
Kuumenna öljy pannulla ja paista kaalit leikkauspinta alaspäin, kunnes pinta saa kauniin värin. Kääntele hetki, jotta kaalit pehmenevät mutta pysyvät napakoina.
Valmistele hapanimeläkastike
Laita vähän vettä kiehumaan vedenkeittimeen. Ota kuppi ja lisää sinne tomaattipyree. Sekoita maissitärkkelys joukkoon. Sekoita mukaan myös sokeri, viinietikka ja soijakastike. Lisää kiehuva vesi ja sekoita tasaiseksi.
Kaada hapanilmeläkastike ruusukaalien päälle pannulla ja sekoita hyvin. Mausta pippurilla.
Tarjoa heti lisukkeena esimerkiksi riisin tai nuudelien kanssa.
Vinkit
Jos haluat tulisuutta, lisää kastikkeeseen pieni pala tuoretta chiliä tai chilihiutaleita.
Ruusukaalit voi myös paahtaa uunissa 220 °C noin 15 minuutin ajan ennen kastikkeen lisäämistä.
Tämä kastike sopii myös muiden vihannesten, kuten parsakaalin tai kukkakaalin kanssa.