Go Back Email Link
+ servings
Paistettu lohi

Paistettu lohi

Tulosta Lisää listalle
Reseptilaji: Pääruoka
Keittiö: Maailma
Annokset: 4
Anna äänesi kuulua, paina tähtiä.

Ainekset

  • 500 g lohifleen paksua osaa
  • 1 tl voita
  • 1 tl rypsiöljyä
  • 1 tl hienoa merisuolaa
  • ½ tl sokeria antaa makua ja paistoväriä
  • ½ tl valkopippuria
  • ituja/versoja koristeeksi

Kokkausohje

  • Huuhtaise lohifilee vedellä. Kuivaa pinnat talouspaperilla ja leikkaa tasapaksuiksi tuuman levyisiksi soiroiksi. Leveyden kanssa ei kannata ahnehtia. Leveitä paloja on hankala pyöritellä pannulla.
  • Suolaa lohen lihapinnat, myös sivut hyvin. Sokeria vain päälipuolelle. Jätä pöydälle odottelemaan.
  • Ota reipas lämpö paistinpannuun. Voitele voilla ja rypsiöljyllä. Liikaa ei kannata laittaa, muuten kala kiehuu eikä paistu.
  • Laita lohet nahkapuoli alaspäin pannulle. Paista minuutin verran ja käännä. Atuloilla kääntö onnistuu hyvin, kun palat eivät ole mahdottoman leveitä. Atuloilla saat myös näppärästi kerittyä nahkan lohen pinnasta. Pippuroi entinen nahkapuoli.
  • Paista toista pintaa 1-2 minuuttia. Vilkaise, että on kunnon paistopinta. Kala saa jäädä pinkiksi keskeltä, se kypsyy vielä annoksessa.
  • Nosta kalapalat annoksiin paistopinta ylöspäin. Koristele paistettu lohi esimerkiksi versoilla.
Onko sinulla resepti?Jaa se maailmalle! Erityisesti ravintoloiden ja bloggareiden kannattaa hyödyntää tämä mahdollisuus. Lue lisää. Jätä resepti